lauantai 30. marraskuuta 2013

Korvike



Tämä kukkapaketinkorvike lähti pienen vauvan äidille ettei kärrykävelyllä varpaat palelisi.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jonkun väristä

Niin kovasti kuin tykkäänkin epämääräisistä murretuista väreistä on ihanaa välillä  neuloa puhtaista perusväreistä.



Kuvaaminen oli aika mielenkiintoinen tapahtuma. Minun mielestä sukkien ja lapasten piti roikkua seinällä mutta Eino-myrsky oli toista mieltä ja heitteli niitä pitkin parveketta :)

Kiitos kaikille kommentoijille :)
Teidän viestinne ilahduttavat minua valtavasti.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Villatakki

Olen onnistunut hankkimaan itselleni flunssan ja muutama päivä on mennyt sairastaessa. Onneksi tämä taitaa olla "nuha lähtee niistämällä ja yskä yskimällä" versio. Eli helpolla pääsen :)
Kutominen ja lukeminen ovat loistavia harrastuksia. Molempia pystyy tekemään vaikkei täydessä vedossa olisikaan. Niinpä tässä lepäilyn lomassa sain viimeisen villatakin keskeneräisten pinosta valmiiksi. Takki on tavallistakin tavallisempi neutraali villatakki.



Kuvasta ei oikein näe, mutta kun läheltä katsoo niin pinta näyttää karkealta hiekalta ja siinä pienen 
pieniä väripisteitä.

Mukavaa viikkoa nuhaisille ja nuhattomille :)

ps. Glögi on oikein hyvä kuumajuoma vaihtoehto loputtomalle teen litkimiselle.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Laamalangasta

Ostin messuilta elämäni ensimmäisen vyyhdin Araucanian Puelo laamalankaa. Vyyhdissä lanka oli ihanan väristä mutta kuten niin usein näissä pätkävärjätyissä on ongelma saada se neuleessa näyttämään yhtä hyvältä. Langan kestävyyttä tuli testattua purkamalla monta monta aloitusta. Mutta kun vihdoin olin kohtuullisen tyytyväinen jälkeen ja pääsin tosi toimiin oli neulominen nautinto :) Yksi ehdottomasti ihanimmista langoista neuloa.




Sormikkat ovat jo päässeet käytöön ja tuntuvat mukavilta ja ovat lämpimät.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Yhteiskuva





Siinä ne nyt ovat, sukat ja lapaset pääteltyinä, sulassa sovussa yhteiskuvassa sateisessa metsässä.
Lähimetsiin saa ihan uutta perspektiiviä kun entisen kävelyn sijaan kiipeilee kallioilla ja yrittää löytää sopivia kuvauspaikkoja. Olisi paljon helpompaa kuvata kauniita puita tai maisemia kuin yrittää sovittaa omat tekeleet puihin ja vielä niin että ne edes hiukan erottuisi maisemasta :)
Sukat on neulottu ohuista kirjavista sukkalangoista ja lapaset 7veljestä-langasta.